maanantai 30. heinäkuuta 2012

Osuuskaupan aitassa

Maanantai 30.7.2012


Istun nyt 70-lukulaisessa nojatuolissa Haapasaaren Osuuskaupan aitassa. Hyvien päiväunien jälkeen olo on jo aika hyvä. Eilen illalla Kilpisaaressa nousi kuume, 38,2 ja olin tietysti ihan kipeä. Aamulla kuume oli poissa, mutta minä en ollut missään retkikunnossa. Puhelinsoitto Haapasaaren osuuskaupan myymälänhoitajalle Timo Tuomalalle "On meillä pihalla aitta, joka on tarkoitettu tuommoiseen majoitukseen. Sopii melojalle." Täällä minä vietän nyt ainakin pari yötä voimia keräten ja kuntoa kuulostellen. Toverijoukko jatkoi matkaansa. Veli-Matin tapaan sitten Helsingissä.


Kilpisaaresta meloimme tänne rauhallista vauhtia. Matka olikin oikein mukava; välillä oli lintuluoto, jossa vihdoinkin asusteli runsaasti siivekkäitä. Ruokit ovat aina jaksaneet ihastuttaa minua uteliaan tuntuisella käytöksellään. Ne lentävät suoraan kohti kajakkia, ohittavat sitten ihan parin-kolmen metrin päästä. Parhaat lentävät vielä täyden kierroksen melojan ympäri ennen kun jatkavat matkaansa. Riskilöitä hohtavan punaisine koipineen tuli ja meni.


Haapasaari on erityisen viehkon tuntuinen paikka. Kyllä täällä kelpaa olla toipilaana. Vanha luotsi- ja kalastajayhteisö, jonka juuret ovat jo 1600-luvulta. Ostin kauppiaalta kirjan "Saari meren sylissä - aikamatka Haapasaareen" Toini Kajatkari. Nyt taidan panna osuuskaupan vedenkeittimen porisemaan. Kuppi teetä, sänkyyn pötkölleen ja kirja käteen.



Netistä löytyy näköjään myös tietoa kuvineen:

http://www.haapasaariseura.fi/index.php?page=kuvianyky


Tämän päivän melontamatka vain 6,1 km.

 

1 kommentti:

  1. Kurja flunssa, mutta onneksi sentään on noin idyllinen toipilaspaikka.

    Parantele nyt itsesi kunnolla, ja muista ladata puhelimen(kin) akku ennen lähtöä! :-)

    VastaaPoista