Sunnuntai, 5.8.2012 Sandholmen – Helsinki
Evälle tein pikakorjauksen aamulla. Kun evää työnnetään vaijerilla, on tietysti oleellista, että vaijerin suojakuori pysyy paikallaan. Valmistaja oli liimannut suojakuoren runkoon kiinni epoksimassalla, joka oli nyt muuttunut kovin hauraaksi ja päästänyt kuoren pullahtamaan ulos. Ilmastointiteipillä kuori kiinni istuimen kannattimeen ja sillä siisti. Kokeilin myös mukanani olleen epoksimassapaketin käyttöä, mutta aine oli muutaman vuoden mukana kuljettuaan aika lailla kelvotonta käyttöön.
Olin nyt Sipoon saariston pohjoisosassa, suojaa lounaistuulelle oli hyvin. Vain pieniä selkiä välissä, kun yritin hiipiä vaivihkaa kohti Vuosaarta. Oli yllättävää nähdä Vuosaaren sataman jättimäisten nosturien ilmestyvän saarten ylle. Satamassa oli vain kaksi laivaa, ro-ro alukseen kuului ajavan sisään trukkeja tai autoja ja konttilaivaa näyttiin purettavan. Ja hyvin kaukana väylällä näkyi yksi alus saapuvan sisään. Siispä satama-altaiden poikki ja eteenpäin aallonmurtajan tarjoamassa aika hyvässä tuulensuojassa.
Uutelan ulkoilualueen edustalla on Veneily ja melontakartan mukaan useita ulkoilusaaria. Ponnistelin yhteen sellaiseen. Tuntuu aika hassulta, kun puskee vastatuuleen hattu märkänä ja kylmän veden taas lätistessä istuinkaukalossa, tulee pienelle kalliosaarelle, jossa suojanpuolella ihmiset uimahousuissaan grillailevat tyynessä auringonpaisteessa makkaraa. Auringon lämmittämä kallio on hieno asia. Kajakillekin löytyi täydellisen sopiva vino kalliohylly. Ja mukava oli rapsuttaa kahta uteliasta Shetlannin paimenkoiraa ja jaaritella ihmisten kanssa.
Villingin läpi Hevossalmeen. Kääntösilta oli jälleen pois käytöstä, isot ja korkeat veneet ajoivat sillan ääreen ja kääntyivät pois, kiertää ryskyttämään Santahaminan meren puolelta. Minuahan tuo ei haitannut, päinvastoin, olipahan vähemmän liikennettä, kun pääsin länsipuolella vellovaan vasta-aallokkoon. Liikenne oli vilkasta, sunnuntai-iltahan oli menossa. Minulle se merkitsi aikamoista jännittämistä ja pään kääntelyä. Aallokko oli sen verran kova, että kartasta en mitenkään pystynyt tarkistamaan väylien sijaintia. Piti vain muistaa missä niitä meni. Onneksi Suomenlinnan kupeita hipovat ruotsinlaivat olivat jo menneet..
Minä suuntasin Kaivopuistoon. Rannassa oli hillittömän korkea autonosturi. Valtavan teleskooppinosturin kärkeen oli vielä kiinnitetty ristikkovarsi, koko hoidon pituus oli jotakin käsittämätöntä. Aluksi tuntui siltä, ettei keinuvasta kajakista voi niin ylös katsoakaan ilman huimauskohtausta. Mutta kyllähän uteliaisuus tietysti vaati seuraamaan miten benjihyppelijöitä sinkautettiin kuminauhan päässä alas ja ylös ja lopulta varovaisen näköisesti alas.
Hernesaaren kärjessä syntyi pientä ruuhkaa, kun iso tallinnanlaiva hitaasti kääntyi paikallaan ja sitten peruutti laituriin. Mainingit olivat ihan kookkaita sillä paikalla ja lähtöön kiihdyttävät moottoriveneet saivat vieläkin parempia aaltoja aikaan.
Lauttasaaren sillat alitettuani soitin Sampalle, joka olikin jo arvioajan perusteella matkalla rantaan. Lupaavaa, minun jo todella teki mieli pois, koska nyt olin jo läpimärkä. Mainingeissa olivat aukkopeitteeni olkaimet löystyneet, peite painunut pussille ja hiljalleen valuttanut ison lätäkön vettä sisälle minun housujeni kautta. Manasin uutta aukkopeitettäni kaikin puolin, mutta kotona älysin laittaneeni henkselinnauhat muovisolkiin väärin. Ja seuraavana päivänä löytyi tyrskyjen sisään lyömien vesien pääsytiekin itse kajakista Turhaan olin soimannut aukkopeitettä siitäkin.
Kajakki auton katolla kotiin, huoltotauon paikka.
Melontamatka 38,2 km
Ihana. Voin kuvitella, miltä Kaivarissa on näyttänyt, kun sunnuntaikävelijät ovat katselleet sateenvarjojensa kanssa ihmeissään rantaan saapuvaa, reissussa rähjääntynyttä kajakkivaeltajaa. Jonkinlainen näkökulmaero. :-D
VastaaPoista