Lauantai 4.5.2012, Pellingin Burkholmen – Sipoon Sandholmen
Eväkuilun suulle juuttunut sokeripalan kokoinen kivi on helppo poistaa pihdeillä vipuamalla, kunhan olen ensin kallistanut kajakin pehmusteen päälle kyljelleen.
Aamu on sumuinen. Tuuli näkyy olevan vastainen. Aavan reunaan päästessäni aallokko tiputtaa matkavauhdistani varmaan neljänneksen. Kulku vastatuuleen vaatii kuitenkin vain kärsivällisyyttä ja huolenpitoa tavallisen rytmin säilymisestä.
Äggskärissä rannat ovat jälleen tuttua rapakiveä. Erityisen karkean tuntuista lajia.
Tuuli yltyy jonkin verran, joudun taas tekemään tarkkana väylänylityksiä, mutta matka edistyy tasaisesti. Aallokko kastelee minut pikkuhiljaa, jostakin tulee istuinkaukaloon vettä, housut ja jalat ovat märkinä. Onneksi ilma on lämmin.
Emäsalo on kauas merelle pistävä niemi vailla suojaavaa saaristoa, aallokko on taas suhteellisen korkea, kun pääsen niemen kärkeen. En jatka Sköldvikiin, Kilpilahteen vievän 15 m syväväylän yli heti vaan etsiydyn luotsiaseman aallonmurtajan suojaisimpaan kolkkaan ihmettelemään märkyyttäni.
Sopivasti taukoni aikana sisään lipuu suuri Nesteen tankkeri ja hetken kuluttua luotsivene lähtee sen perään. Poimimaan kaiketi luotsin pois laivasta jalostamon satamassa.
Sääkin kirkastui ja minä lähden kuivalla aluksellani väylää ylittämään ja suuntaamaan hiukan luoteeseen päästäkseni saarten suojaan. Kun utu väistyi ja aurinko tuli esiin alkoi samalla myös aika navakka tuuli. Aallot vyöryvät, mutta hyvä kyllä varsin tasaisella rytmillä. Väliin isoja tai oikein isoja. Retkilastissa olevan kajakin painopiste on levollisen matalalla, kajakki ei kallistele, nousee ja laskee vain veden mukana. Muutaman kerran murtuva laine iskee kylkeen, mutta ei millään säikäyttävällä voimalla. Yritän muistutella itseäni pitämään melan vedot ihan tavallisina, pitkinä, rentoina ja minun voimiani säästävinä. Mutta ennen muuta jompikumpi lapa vedessä lähes koko ajan. Tasapainoa ei tarvitse ajatella, kunhan mela on vedessä. Mieltä rauhoittaa, kun tuntee, että vetävä mela antaa tukipisteen, ja tasapainon säätelyn voi ihan huoletta ulkoistaa takapuolituntuman hoidettavaksi.
Tyrskyjä on kuitenkin niin paljon, että alan olla ihan yhtä märkä taas, kun pääsen saarten suojaan, Onaksen saaristoon.
Maatauolla kuivattelen itseäni aurinkoisessa, suojaisessa paikassa lounastauolla. Minun tarpeisiini sopivasti on joku kaatanut metsän pois kukkulan rinteeltä, aurinko pääsee yli, mutta tuuli ei. Hyvä mustikkavuosi täällä, makailen varvikossa ja poimin ympäriltäni suuria mustikoita ikään kuin jälkiruoaksi. Ensi vuonna tässä ei mahda olla mustikoita enää, varvut eivät näytä hyväkuntoisilta paahteiseksi muuttuneessa paikassa. Noo, vadelmia tulee sitten tilalle.
On ilmeistä, että vastatuulen takia en pääse mitenkään pitkälle tänään. Keksin soittaa siskolleni ja saan iloisen kutsun heidän mökilleen, jolle näyttää olevan semmoiset 12-13 km .. Matkalla Onaksen puolelta Löparoon näkyy olevan parin kolmen kilometrin salmen ylitys suoraan selältä tulevassa sivuaallokossa.
Huonoksi onneksi huomaan pian nostoevän oikuttelevan. Se ei tule ulos lainkaan, vaikka säätövipu liikkuukin. Ohjattavuus sileällä vedellä on olematon, kun tuuli painaa trimmaamatonta perää. Aallokossa onneksi evän puute ei paljoa tunnu.
Löparön ja Kiton niemen välillä on ihmeellisen tuntuinen kapea salmi, Löparösunden etelä- pohjoissuunassa. Liekö joku siirroslaakso tai suorastaan rotko. Ainakin rannat ova eteläpäässä varsin korkeita. Veden syvyydestä en tiedä. Suosittelen melomaan läpi jos reitin varrelle sattuu. Idempänä on vielä toinen, lyhyempi salmi. Se kuuluu olevan hieno paikka myös.
Sileissä paikoissa joudun oikein kampeamaan kajakkia suuntaansa, jos tuuli vähänkin osuu.
Perille pääsy on oikea juhla, sauna odottaa. Lauteilla hyvä olo suorastaan naurattaa. Mustikkapiirakkaa, oikea vaakasuorassa oleva sänky ja hyvät unet. Elämähän on mukavaa.
Sisko venevajansa nurkalla Sipoon Kalkkirannasta luoteeseen.
Melontamatkaa kertyi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti